Hyvän hoidon turvaamiseksi on ammattilaisille turvattava pääsy työn kannalta olennaiseen potilastietoon. Toisaalta kun käyttöoikeutta ei enää tarvita, pitäisi se pystyä myös helposti poistamaan.

Potilastietojärjestelmät ovat kriittisiä terveydenhuollolle, sillä ne sisältävät arkaluonteisia ja luottamuksellisia tietoja potilaista ja heidän hoidostaan. Potilastietojen suojaaminen vaatii korkean tason tietoturvaa ja lainsäädännön sekä sääntelyn noudattamista.
Terveydenhuollon organisaatiot ovat kuitenkin jatkuvassa muutoksessa. Ihmisiä tulee ja menee, roolit muuttuvat, sijaisuuksia tehdään ja sopimuksia muutellaan. Päälle päätteeksi potilastietojärjestelmiä on monenlaisia.
Esimerkiksi TietoEvryn Lifecare potilastietojärjestelmä on yli 200 terveydenhuollon organisaation käytössä Suomessa. Sen ansiosta ammattilaisilla on yhtenäinen ja kokonaisvaltainen näkymä potilaan tilanteesta ja hoidosta. Järjestelmä tukee sekä päätöksentekoa että raportointia.
Lifecaren monet toiminnot vaativat erikoisoikeuksia, joita ei pysty suoraan päättelemään esimerkiksi käyttäjän työsopimus- tai työtehtävän perusteella.
Miksi Seafront IDM ja Lifecare sopivat yhteen?
Identiteetinhallinnan avulla Lifecaren käyttövaltuuksien ja tunnusten hallinta voidaan automatisoitu ja yksinkertaistaa. Seafront IDM hakee käyttäjän sopimustiedot ja työroolit henkilöstötietojärjestelmästä ja määrittää niiden perusteella oikeat käyttövaltuudet ja identiteetit.
Lisäksi Seafront IDM huolehtii käyttövaltuuksien ja tunnusten päivittämisestä, kun käyttäjän sopimustilanne muuttuu. Näin käyttäjällä on aina oikeat ja ajantasaiset käyttövaltuudet ja identiteetit potilastietojärjestelmässä.
Jos lähdetietoa automaattiseen käyttövaltuuksien muodostamiseen ei ole saatavilla, voidaan webbikäyttöliittymässä syöttää Lifcaren tunnukset ja tarvittavat käyttöoikeudet tarvittaessa myös käsin.
Tavoittteena helpottaa terveydenhuollon ammattilaisten työtä
Identiteetinhallinnan avulla pyritään parhaaseen mahdolliseen käyttäjäkokemukseen ja käytön tehokkuuteen.
Kun manuaalista työtä ei tarvitse tehdä, tulee myös vähemmän virheitä ja viiveitä. Käyttäjät saavat nopeasti ja helposti pääsyn tarvitsemiinsa potilastietoihin ja voivat keskittyä varsinaiseen hoitotyöhön. Toisaalta tavoittelemme myös hyvinvointialueiden tarvitsemia kustannussäästöjä.
Työaikaa – ja rahaa – säästyy, sillä ylläpidon ei tarvitse puuttua automatisoituun käyttövaltuuksien hallintaan. Potilastietojärjestelmän käyttövaltuudet ja identiteetit on esitetty yhtenäisesti ja selkeästi.
Samalla ajantasainen käyttövaltuushallita varmistaa potilastiedon turvaamisen.
Mikä on Haidion Seafront IDM?
Seafront IDM on uusi SaaS-identiteetinhallintapalvelu, joka on suunniteltu erityisesti terveydenhuollon tarpeisiin. Seafront IDM hyödyntää käyttäjän sopimuksia ja työrooleja suhteessa organisaatioon ja mahdollistaa tehokkaan elinkaarenhallinnan myös käyttäjän rinnakkaisille työrooleille.
Seafront IDM tarjoaa joustavat integraatiotavat, jolla käyttövaltuustietojen vienti eri järjestelmiin on helppoa. Jos palvelussa ei ole provisiointia mahdollistavaa konerajapintaa (API), Seafront voidaan integroida myös esimerkiksi ohjelmistorobottiin, joka syöttää tarvittavat tiedot potilastietojärjestelmän hallintakäyttöliittymään.